Pikkurillin tarina

Pikkurillin tuotekonseptin takana on Annukka Kuosmanen, joka yli 20 vuotta sitten etsi esikoiselleen nukkekotia löytämättä sopivaa. "Siitä ajatus lähti, päätin tehdä sellaisen itse", Annukka kertoo.

Alkuperäisen idean toteutuksesta on syntynyt kokonainen tuoteperhe, joka sisältää nukkekodin ja kalusteita erilaisille asukeille kuten Littlest Pet Shop:lle ja Barbeille.


Tuotteet ovat kokoluokaltaan ja kestävyydeltään erittäin leikittäviä. Niitä voi ostaa ihan kelle vaan, jopa lemmikeille tai kännyköille telineiksi. Myös aikuiset keräilevät näitä ja on tällainen pikkutuoli jopa entisellä presidentilläkin. Tarinoita on yhtä paljon kuin käyttömahdollisuuksia, Annukka kertoo, ja ideoita kehittyy edelleen päivittäin. Niistä syntyvät uudet tuotteemme jatkossakin.

Nykyisin Pikkurilli toimii yhteistyökumppanina Modifyn kanssa, joka on auttanut idean kaupallistamisessa.